Eilisestä suuresti viisastuneena päätän tänään suunnitella syömiseni ENNEN kuin edes syön mitään. Naputan siis kaikki ruokani (paitsi kutsuilla syötyjä ruokia) tuonne kiloklubiin ja jätän sinne järkevän kalorivajeen, jotta kalorit eivät pääse paukkumaan yli illan menoista huolimatta. Uskon, että tarjolla on aika varmasti ainakin salaattia (kuten naisten kutsuilla on tapana olla), ehkä patonkia ja kahvin kanssa jotain makeaa. Voin siis huoletta syödä kutsuilla ainakin salaattia sekä maistaa jotain pientä suolaista tai makeaa. Kukaan ei tuollaisilla kutsuilla tyrkytä kenellekään ruokaa, joten en koe alustavia syömispaineita illan suhteen. Kuullostaapas typerältä :D !!!
Tässä siis alustava suunnitelma:
Kaloreita siis ilman päivällistä vähän vajaa 700kcal. Katsotaan kuinka likan käy!
*****************************************
Ja näin siinä sitten kävi:
Mielestäni aika onnistunut päivä ottaen huomioon Kynttiläkutsut! Tarjolla oli siis pieniä tortillarullia, jotka oli viipaloitu pieniksi paloiksi, patonkia sekä omenaviinereitä. Söin pienen viipaleen tortillaa ja pienen omenaviinerin (huom. Pienen!) sekä pari viinirypälettä. Kaloreita ei kertynyt paljoa joten söin vielä kotiin päästyäni kanasalaattia. Ja kalorit tältä päivältä 1231kcal, aika jees!
Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä :)
Kanaa, kirsikkatomaattia, viinirypäleitä sekä punajuurta |
Vallaton vihreä teehetki ♡ |
Tsemppiä! Musta vaikuttaa oikein hyvältä tuo suunnitelmallisuus :) Ja just noin, oon itse huomannut, että se morkkistelu ei johda mihinkään. Ne "epäonnistumiset" pitää vaan jättää taakse ja alottaa uus päivä puhtaalta pöydältä, tottakai ottaen opikseen virheistä. Kivaa ja huoletonta iltaa sinne!
VastaaPoistaAivan! Ja nimenomaan se, että ottaa opikseen tekemistään virheistä! :)
PoistaTsemppiä sulle urakkaan, mä jään ainakin seuraamaan ja kannustamaan :) Käyppä kurkkaamassa mun blogia, siellä on sulle haaste :) MittaTäynnä
VastaaPoistaTervetuloa lukijaksi!! :) ja kiitos haasteesta, tartun siihen lähi päivinä ;)
Poista