lauantai 28. kesäkuuta 2014

Yllätyskäänne

Tänään tapahtui jotain niin hämmentävää pitkästä aikaan! Olin siis töissä lounaalla. Olin syönyt jauhelihakeittoa ja kaksi viipaletta ruisleipää ja suunnittelin, että ottaisin vielä jälkkäriksi pannaria vadelmahillolla. Olin jo hakenut itselleni pikku lautasen ja kävelin pannaria kohti käsi ojossa, KUNNES pysähdyin miettimään. Tuijotin siinä hetken aikaa pannaria ja kädessä olevaa lautasta ja kelasin että "hitto, jospa jättäisinkin ton pannarin väliin". Ja KYLLÄ, kiikutin lautasen päättäväisesti takaisin kaappiin olin aika hemmetin ylpee! :D

Olin totaalisen ihmeissäni omasta käytöksestä. Jotenkin tuli vain sellanen fiilis, että jostain on vain pakko kieltäytyä ja alkaa tekemään parempia valintoja. Olin ottanut kotonta evääksi rahka+ananas+mehukeitto setin jota härppäsin sitten vähän lounaan jälkeen ehkä noin 2dl ns. palan painikkeeksi. Ennen seuraavaa ruokaa vedän vielä loput siitä setistä.

Oikeesti haluan päästä eroon näistä kiloista. Olen jo nyt toki paljon tyytyväisempi kroppaani kuin puoli vuotta sitten ja olen selvästi laihtunut, mutta HALUAN LAIHTUA LISÄÄ. Ja mitä nyt olen kuullut ja ymmärtänyt, niin laihduttamisen aikana ei hirveesti kannattaisi syödä pannareita yms yms muita herkkuja montaa kertaa viikossa? Niin..

Vielä kun oppisin tässä projektin aikana ihan niitä normaaleja ruokailutapoja, joilla paino myös pysyisi tavoitteessa eikä tarvitsisi jatkuvasti yrittää laihduttaa parin kuukauden välein. Vielä pari päälimmäistä ajatusta tähän loppuun: haluan laihtua, haluan laihtua, haluan laihtua, ...

perjantai 27. kesäkuuta 2014

VIIKKORAPORTTI 3, korjausliikkeitä vailla?

Piti ihan istahtaa tietokoneelle näin työpäivän jälkeen, kun piti päästä purkamaan tuntoja. Takana nyt siis kolme viikkoa tätä projektin uudelleen käynnistelyä, entisen menettelyn sijaan en ole laskenut kaloreita ja tarkoitus oli kokeilla, pärjäänkö ns. omin avuin ilman turhaa stressiä ja jatkuvaa syömisten funtsailua.

Ja tämähän ei ole toiminut sitten ollenkaan. Alkupaino oli 77,2kg (jos nyt muistan oikein) ja kolmen viikon jälkeen paino tänään 77,1kg. Paino kävi ekan ja tokan viikon aikana 75,9kg mutta nyt on tullut +1,2kg viikossa. Ajattelin aamulla että voihan vittu, tätäkö tämä nyt sitten on!

Ei sillä, ettenkö tietäisi mistä hatusta lukema on repäisty. Juhannusherkut, sipsi varaston tyhjentelyä pitkin viikkoa, leivän mussuttamista... Yksi ilta (kun olin väsynyt aamuvuoron jälkeen) mulle tuli joku aivan älytön himo sapustaan. Söin yhden päivän aikana perus aamupalan, töissä normi lounaan, kotona rahka+ananas ja päivälliseksi kanapastaa ja salaattia. Sitten iski ruokahimo jota tyydytin aluksi puurolla ja raejuustolla, sitten salaatilla ja palalla ruisleipää, sitten 6 palaa raakasuklaata, lisäksi joululta jääneitä konvehteja ja jos en ihan väärin muista, paahdoin vielä illalla ruisleipää. Muistan vain, kun kalusin kaappeja ja yritin etsiä, vieläkö jotain herkkuja löytyisi, sairasta....

Jotain hyvää edes? No uuuu, kävin tiistaina salilla varmaan kuukauden tauon jälkeen. Olo oli aivan kaamea, koska vedin aivan hapoille ja hyvä etten taas oksentanut! :D Muuten sali oli tosi jees, ja menen kyllä taas uudestaan :) Ruokailuvälit olen osannut pitää aika fiksuina, töihin olen ottanut rahka+ananas välipaloja mikä on ollut kyllä aika jees. Kasviksia olen myös syönyt hyvän määrän. Aamupalan olen syönyt (puuroa raejuustoa kahvia ruisleipää) eli siinäkään ei ole valittamista.

Päätin, että kokeilen nyt VIELÄ KAHDEN VIIKON AJAN, onko tästä naisesta tällä meiningillä mihinkään vai ei. Ensi viikolla on menkat joten sen puoleen tsekkaan tätä vielä kaksi viikkoa. Ja oikeesti, jos kahden viikon päästä vaaka näyttää taas +77kg niin sitten laadin uuden sotasuunnitelman..

maanantai 23. kesäkuuta 2014

VIIKKORAPORTTI 1.-2

Päätin aloittaa jälleen viikkoraportit ja kelasin että parasta alottaa ns. alusta nämä kirjoitukset, vaikka viikkoja onkin takana tammikuulta lähtien.


Eka ja toka viikko takana ilman kaloreiden laskemista tai ruoka-aineiden punnitsemista. Lähtöpaino oli 6.6. 77,2kg, ja 13.6 perjantaina vaaka näytti 75,9kg eli yht. -1,3kg. Ja tässähän on kyseessä nesteiden karistelua eikä niinkään laihtumista. Tokan viikon jälkeen tulos pysynyt prikulleen samana.

Viikot on mennyt aika rennosti töiden merkeissä. On ollut todella virkistävää kun ei ole tarvinnut merkkailla syömisiä mihinkään!! Mitä sitten olen syönyt? Tässä muutamia esimerkkejä, mitä nyt muistan :)


  • aamupalaksi aina puuroa raejuustolla SEKÄ 2x ruisleipää päällisineen + kahvi
  • Muutama rahkavälipala tai rahkaa iltapalaksi (mehukeiton, mustikoiden ja banaanin kera)
  • Välipalaksi mansikoita ja tuoretta ananasta
  • Pääruoaksi ollut lohikeittoa, kanasalaattia (kerran subin kanasalaatti), töissä lohta ja perunoita, kylässä makaronia ja jauhelihakastiketta ynnä muita perusruokia.
  • Herkkuja: muutama mehujää, vähän karkkia sekä sipsejä. Alkoholia juhannus aattona, myös grilliruokaa  Kylässä puolikas wiineri ja puolikas raparperipiirakka pala. Ja pizza!





Ruoat ovat olleet mielestäni hyviä ja sisältäneet enemmän marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Veikkaan tämän johtuvan täysin siitä, kun mun ei tarvitse punnita ja laskeskella näitä aineksia ja niiden käyttö on sikäli helpompaa. Herkkuja olen syönyt kyllä liikaa, etenkin tuo pizza on täysin ylimääräinen. Pitää kiinnittää enemmän huomiota herkkupuoleen etenkin nyt kun en laske kaloreita, etten vaan joudu palaamaan entiseen vahtaamiseen :D Haluan todella, että paino lähtisi putoamaan tällä tyylillä.

Entäs liikuntapuoli? Liikunnat koostuvat lähinnä koiran kanssa käppäilystä. Olen HAAVEILLUT pyöräilystä, mutta en ole kuitenkaan tehnyt sitä :D Ollaan myös pk:n kanssa PUHUTTU, että salille pitäisi lähteä, suunnitelma on vielä toteutusta vailla. Oon taas taitavasti rakentanut ison kynnyksen sinne kuntosalin oven eteen, ja se pitäisi nyt taas murtaa ja nopeasti!

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Ruokailu muuten OK, mutta herkkuja vähennettävä. Liikuntaa lisättävä.


Ja nyt pääsen hehkuttamaan kaikista kivointa asiaa tältä viikolta. Eli sain pari päivää sitten VIHDOIN pitkään kaipaamani moottoripyöräkortin!!! :D Ajovarusteet on hankittu ja pyöräkin oli jo valmiina. Takana n. 50km ajoa takana, perjantaina pyörä kävi huollossa mm. eturenkaan vaihossa :) Nyt siis edessä paljon maltillisia ja turvallisia kilometrejä hyvillä mielin :)

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Entä jos en laskisikaan kaloreita?

Siinä kysymys jota pyörittelen mielessäni jatkuvasti. Eikä se jää tuohon yhteen kysymykseen.

Jos en laske kaloreita, laihdunko sitten ollenkaan? Mistä tiedän, etten syö liikaa tai liian vähän? Pitäisikö alkaa noudattamaan jotain ruokavaliota? Osaisinko syödä terveellisesti ns. mututuntumalla?

Koen tällä hetkellä todella haastavaksi sen, että joudun punnitsemaan ruokani ja merkkailemaan kaikki syömiseni johonkin. Toisaalta tiedän, että sillä keinolla painoni putosi keväällä, mutta onko tuota järkevää jatkaa nyt kun en koe sitä mielekkääksi? Kelailin tässä sellaista, että kyllähän minä todellakin tiedän, minkälainen ruoka on terveellistä. Raikkaat salaatit, täysjyvä tuotteet, hyvät rasvat, hedelmät ja marjat ovat terveellisiä ja itseasiassa syön niitä ihan mielellään. Mutta heti kun ajattelen itseni valmistamassa terveellistä ruokaa keittiövaa'an, paperin ja kynän kanssa, ei ajatus olekaan enää niin houkutteleva. Tuntuu todella tyhmältä punnita hedelmiä tai muita varmasti terveellisiä ruokia. En varmasti tule syömään niitä koskaan niin paljon että se olisi syy lihomiseen :D Oon alkanut miettiä myös sitä, että jos tässä ollaan uutta elämäntapaa opettelemassa niin en halua siihen kuuluvan kiloklubi.fi-sivustoa joka päivä.

Jos en käyttäiskään tätä?


Mitä olette mieltä, jos nyt ihan testimielessä kokeilisin vaikka viikon kaksi sellaista, että yrittäisin laihduttaa syömällä terveellistä ja monipuolista safkaa ilman joka suupalan punnitsemista?



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Alku aina hankalaa

Noniin. Tänään starttasi jälleen sekä työt että painonpudotus. Aloituspaino tänä aamuna 77,2kg ja eka tavoite olisi päästä 74,4 kiloon. Ei siis kovin kaukana tuo tavoite.

Kysymys kuuluukin, miten pääsisin liikkeelle? Voin kertoa, että neljän viikon taukoilun jälkeen kaloreiden laskeminen tuntuu aika puisevalta hommalta.. Onneksi tulossa on päiviä, jolloim pystyn rauhassa suunnittelemaan ruokailuni ja ottamaan yövuoroihin eväät mukaan, eli pientä helpotusta on luvassa.

Suurin haaste on ehdottomasti se, että joudun ikään kuin asennoitumaan uudestaan ruokien suhteen. Joudun näkemään enemmän vaivaa kun suunnittelen etukäteen kevyitä ruokia enkä luultavasti syö samaa ruokaa puolisoni kanssa. Ilmassa leijailee myös pientä alkukankeutta kuntosalin suhteen,  etenkin kun kelit ovat kuumat ja tekisi mieli vain hengailla :D

Pitää siis jälleen kaivaa esiin ne syyt, miksi tähän leikkiin ylipäätään on kannattavaa ryhtyä:

1. Haluan laihtua, jotta olisin tyytyväisempi itseeni.

2. Haluan näyttää hyvältä.

3. Haluan oppia syömään terveellisesti → oma terveys parantuisi

4. Olen pystynyt laihduttamaan yli 9kg, joten pystyn laihduttamaan jatkossakin.

Pohdin myös yksi ilta painotavoitettani, johon haluaisin tähdätä. Jotenkin tuo 60kg paino kuullostaa houkuttelevalta ja jopa sellaiselta, jonka voisin jopa saavuttaa. Ihan ihmettelen itsekin sitä, että haaveilen tuosta lukemasta nyt, koska ennen en uskonut täysillä pystyväni saavuttamaan sitä. Koko touhu vaan on täysin turhaa, jos en usko itseeni ja siksi uskalla asettaa tavoitteita tai haaveita.

Elikkä näillä mennään, yritän nyt kovasti orientoitua tähän painonpudotukseen ja sitä kautta päästä nauttimaan onnistumisista ;)

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kohta jatkuu...

Ohhoh miten on aina mennyt vauhdilla! Lomaa lusittu yli 3 viikkoa ja todellakin on tullut relattua. En ole loman aikana laskenut kaloreita vaan olen pyrkinyt syömään näppi tuntumalla. Etenkin aamupala on pysynyt kohdillaan puuro-raejuusto-ruisleipä- linjalla. Herkuttelua en sinänsä ole rajoittanut, mutta ei se ole överiksi mennyt.

Pikku hiljaa kun mulla alkaa taas arki, pitää alkaa laatia uutta sota suunnitelmaa. Mulla alkaa perjantaina työt, joten päätin aloittaa ryhdistäytymisen silloin.

(Ryhdistäytyminen= kaloreiden laskenta, kuntosali).

Sitten pitää tietysti laatia uudet tavoitteet. Paino heiluu tällä hetkellä ~76kg, joten eka tavoite voisi olla päästä vihdoin -10kg tulokseen eli lukemiin 74,4kg. Tämän tavoitteen jälkeen seuraava tavoitelukema on tietty 6-alkavat lukemat.

Perjantaina siis starttaa, ihan hyvillä fiiliksillä polkasen taas tämän kuvion käyntiin :) tyytyväinen olen myös siitä, ettei "lomakiloja" pääsyt kertymään kuin n. 1,5kg, mikä lähtee varmasti aika nopeasti. Uskon, että tämä reilu kolmen viikon tauko on tehnyt ihan hyvää, koska ei ole tarvinnut stressata mistään ja on saanut ottaa ihan rennosti.

Mutta pidemmittä puheitta, jatketaan perjantaina ;) !!