maanantai 28. heinäkuuta 2014

Viikko yhteenveto

Koin tarpeelliseksi kirjoittaa vielä pientä koontia ekasta viikosta, vaikka yhteenvetoa jo kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Sain nimittäin ensimmäistä kertaa hyvää palautetta sykemittarilta, joten pitäähän siitä kirjoittaa :D

Viime viikolla tuli treenattua 5h 25min, joka sisältää 6 Tapout treeniä ja hikipäissä imurointia. Koiran lenkeille en ottanut sykemittaria mukaan, joten ne eivät sisälly tuohon tuntimäärään. Kaloreita paloi 1971kcal mikä on ihan kivasti. Täytyy myöntää että hieman kyllä petyin tuohon kulutukseen, olin kuvitellut että yhdessä treenissä palaisi ainakin se 500kcal. Parhaimmassa treenissä kului "vain" 425kcal ja treeni kesti 51min.

Sitten ruokapuoleen. Koin olevani etenkin iltaisin nälkäinen, ja se kyllä kostautui hurjana ruokahimona. Kalorit heiluivat siis aika pitkälti siellä 1700-2000kcal liepeillä. Toki treenatessa kuluu kaloreita ja vie aikaa totutella kroppa tähän tahtiin, enkä siis haluaisi hirveästi panikoida noista kaloreista, peruskulutus on kuitenkin siellä 2300kcal paikkeilla (kai?). Vettä olen kiskonut sen 3 l päivässä ja näillä keleillä se ei ole tuottanut ongelmaa.

Entä tulokset? Paino oli viikko sitten 76,1kg, nyt vaaka näyttää 75,7kg eli paino on tullut alas -0,4kg. Haluan vielä painottaa, että menkat ovat alkamassa ja takana on kaksi yövuoroa, joten kovin tarkka tuo paino ei siis ole turvotuksen vuoksi. Ja tosiaan! Painoindeksi on jälleen alle 30 eli 29,9, JEEEE!!!!! Toi lukuhan ei loppupeleissä merkitse mitään eikä vaikuta mihinkään, mutta kyllä se silti hienolta tuntuu kun en ole enää virallisesti "merkittävästi ylipainoinen" :)


Edessä vielä 11 viikkoa. Kertaakaan ei ole vielä tullut fiilistä, että jättäisin leikin kesken. Se fiilis tulee vielä varmasti jos entiset merkit pitävät paikkaansa :D Toivon, että tulokset pitäisivät motivaatiota yllä ja saisin aina uutta intoa jatkaa tätä hommaa. Myös kunnon kohotessa treeneistä tulee varmasti pikku hiljaa erilaisia, kun jaksaa tehdä liikkeet puhtaammin (eikä polvet maassa). Projektia auttaa myös ihan törkeästi se, että mies on samassa veneessä mukana. On tosi kiva jakaa ajatuksia ja vinkkejä tehdyistä treeneistä jonkun kanssa :)


Lämmintä alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Eka viikko takana

Olipahan kuuma viikko! :D Takana siis kuusi treeniä, joihin kului yli 5h ja kaloreita paloi n. 1900kcal. En rehellisesti sanottuna olisi uskonut, että tulen jopa pitämään tästä touhusta. Treenit ovat menneet sinänsä kivasti, että olen tehnyt ne hyvällä fiiliksellä eikä treenin aloittaminen ole ollut vaivalloista, päinvastoin. Treenien jälkeen olo on ollut loistava, en ole varmaan ikinä liikkunut näin paljon kuin tällä viikolla..

Ainut haaste tässä on ollut se, että vielä en ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, että pystyisin tekemään kaikki ohjelmiin kuuluvia liikkeitä. Hyvä esimerkki on miesten punnerrukset, joita täytyy tehdä oikeastaan joka treenissä vähän väliä. Ja jos ei punnerreta, ollaan sitten ihan muuten vaan käsien ja jalkaterien varassa :D Olen joutunut olemaan paljon siis polvet maassa, eikä siinä asennossa saa todellakaan kaikkia tehoja irti. Nyt siis odottelen kovasti, että treenien myötä yläkroppa ja etenkin kädet vahvistuvat sen verran, että pystyn tekemään liikkeet puhtaammin :)

Jäljellä siis 11 viikkoa tätä menoa, ja tuskin maltan odottaa tästä ansaittuja tuloksia! Ruokavaliota täytyy kyllä hioa, oon syönyt muutamina päivinä vähän liikaa, vaikkei varsinaisesti herkkuja ole mennyt kuin yksi (rullakebab kun ei jaksettu tehdä ruokaa...). Yhtenä iltana käytiin myös ravintolassa miehen kanssa, mutta meillä oli kyllä syy juhlaan joten tätä en kadu :)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Miksi juuri Tapout?

Näitä syitä joutuu miettimään toden teolla, jos haluaa tosiaan viettää 90 päivää treenaten kuutena päivänä viikossa. Ja syyt pitää olla sellaisia, että ne todella motivoi juuri itseään. Tässä minua motivoivat asiat:

1. Hyvä kroppa
Kukapa ei haluaisi hyvää kroppaa, missä viihtyy ja on hyvä olla. Hyvän kropan myötä itsetunto vahvistuu, on yleisesti ottaen tyytyväisempi itseensä ja ennen kaikkea, on terveempi!

2. Paino putoaa
Tämähän mulla on alunperin ollut tavoitteena, kun olen tammikuussa aloittanut laihduttamisen. Painoa putosi melkein 10kg, mutta se ei riitä. Tällä menetelmällä en pelkästään laihdu, vaan saan myös lihasta kroppaan enkä löysää ja kuihtunutta vartta.

3. 50 min. päivässä
Sen enempää tämä ei vaadi. Teen treenin kotona oman aikataulun mukaan. Jokaisella on mahdollisuus antaa itselleen tuon verran aikaa päivässä jos vain haluaa!

4. Kunto kasvaa
Mikä on ärsyttävämpää, kun huono yleiskunto ja sen kanssa rämpiminen. Tällä treenillä lihakset kehittyy ja yleiskunto paranee, joten jatkossa muukin liikunta on helpompaa.

5. Saa syödä normaalisti
Tämä tarkoittaa mun kohdalla siis sitä, että lasken kaloreita (minkä aloitin taas reilu viikko sitten). Päivittäinen kaloritavoite on n. 1600kcal, mutta voi olla suurempikin jos kiva treeni tuntuu sitä vaativan. Tämä näkökulma myös sen takia, koska ehdin miettiä jo pussikeitto dieetille ryhtymistä (mikä olisi myös pudottanut painoa). Kun treenaan niin paljon,  ei minun tarvitse luopua ruoasta vaan päinvastoin, saan todellakin syödä kunhan syön terveellisesti!

6. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla
Eli laihdun ja saan paremman kropan. Tämä on musta niin täydellinen paketti, että eihän sitä voi muuta kun lähteä tavoittelemaan!


Onko olemassa parempaa asiaa, kun tehdä itselleen palvelus ja tehdä asioita omaksi parhaakseen? Joa tiedän mitä haluan, miksi en vain tekisi niin? Eihän kukaan muu halua mulle parasta kun minä itse.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Nyt alkaa treeni!

Olen nyt noin viikon ajan suunnitellut ja pyöritellyt tätä asiaa päässäni. Koen vahvasti, että kaipaan elämääni jotain uusia tuulia ja projektin, johon voin sitoutua ja keskittää ajatukseni. Jotain, millä on selkeä alku ja loppu ja jokin päämäärä. Olen listaillut plussia ja miinuksia paperille ja miettinyt, onko minun mahdollista sitoutua tähän. Itseasiassa tein lopullisen päätöksen tästä reilu puoli tuntia sitten. Helppoa tästä ei todellakaan tule, mutta jos tämä blogi ja täältä saama tuki auttaisi minua pysymään tässä kiinni ja toki myös mieheltä saama tuki ja tsemppi auttaisi.

Eli aloitan huomenna 90 päivää kestävän Tapoutin, joka sisältää n. kuutena päivänä viikossa n. 45-55 min. kestävän treenin. Treeni tehdään kotona telkkarin ääressä huhkien. Välineitä ovat mm. vastuskuminauhat ja jumppapatja. Treeni on todella rankkaa ja sykettä nostettavaa ja liikkeiden idea on siinä, että oman kehon paino on vastuksena.

Tulen tarvitsemaan tähän hommaan tukea, ja olenkin aika onnekas koska mieheni aloittaa tämän myös huomenna. Tällä kertaa tämä treeni ei jää kolmen viikon mittaiseksi vaan homma viedään loppuun. Haluan saada KERRANKIN kokemuksen siitä, että pystyn kovasti halutessani viemään tällaisen asian loppuun enkä heitä hanskoja tiskiin heti, kun alkaa vähän tympimään. Koen todella tarvitsevani sellaista onnistumista. En tosin koe, että olisin aina epäonnistunut kaikessa, mutta mitä liikuntaan tai laihduttamiseen tulee, ei super suuria onnistumisia ole kovin monia.

Tämä on minulle tosi iso juttu, ja pelkään kuollakseni että tämä ei tule menemään kovin täydellisesti. Mutta kun tätä nyt täällä kovaan ääneen julistan niin voi se vähän enemmän mua potkia eteenpäin. Kaikkihan on kuitenkin aina lopulta itsestä kiinni.

Jälleen yksi 1. VIIKKORAPORTTI

Tää alkaa olla jo huvittavaa kum aina tulee uusi ensimmäinen viikkoraportti mutta menköön :D Paino putosi ekalla viikolla -1,0kg. Eli kyllähän tämä ruokien laskeskelu todellakin tuottaa tulosta. On ilmiselvää, että söin aiemmin liikaa, koska paino hipui pikku hiljaa ylöspäin.

En tee nyt tarkempaa laskentaa viikon kaloreista, mutta n. 1600kcal olen syönyt päivässä.

Luin äsken blogia, jossa nainen pudotti 3.5kk aikana melkein 35kg Cambridge-ohjelmalla. Tuli taas hirmu hinku kokeilla jotain vastaavaa (itsehän olen muutaman viikon ollut kyseisellä ohjelmalla vuonna 2010). Mietin myös tap out- treenin aloittamista joka olisi myös aika rankka veto, eli tässä pitäisi varmaan nyt vähän kelailla ja rauhassa miettiä ilman hosumista. Kovasti kaipaan nyt jotain uutta tähän hommaan ja yleensäkin uutta projektia :)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ensi askeleita

Perjantaina aloitettu kalorikyttäys on lähtenyt yllättävän kivasti käyntiin. Oon saanut (lauantain juhlista huolimatta) kalorit pysymään aika hyvissä lukemissa, tavoitteena siis pitää kalorit siinä 1600kcal hujakoilla/ päivä.

Eilen olin tekemässä itselleni välipalaa (maitorahka, ananasmurska, mehukeitto, karpalomehu) ja mehujen ja keittojen jälkeen tajusin, etten katsonut yhtään paljonko niitä oikein laitoin. Vähän siis joutuu keskittymään tähän touhuun, koska näköjään suht helposti tuppaa unohtumaan tämä vanha/uusi meininki..

Tajusin myös, että olin syönyt viime viikkoina ihan liikaa. Siitä ei pääse mihinkään. Toki tiesin sen jo vaa'an lukeman perusteella, mutta nyt uudelleen orientoituna sen huomaa selvästi.

Vettä olen kiskonut kiitettävään tahtiin, päivässä uppoaa vähintän 2 litraa ja eilen meni jopa 3 litraa mikä on tavoitteena.

Motivaatiosta vielä, että kyllä se taas kummasti palkitsee kun on saanut vedettyä hyvän päivän eikä ole tullut rohmuttua ties mitä. Eli vaikka aloittaminen tuntua vastenmieliseltä niin kyllä tää touhu on taas ihan OK :)

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kyllä se nyt vaikuttaa siltä....

...että en osaa pudottaa painoa ilman apukeinoja ja kalorien laskenta alkaa TAAS. En voi sanoa muuta kun että VOI PASKA :D

Tässä oli nyt kaksi viikkoa armon aikaa kokeilla vielä kerran, että tuleeko tästä painonpudottamisesta yhtään mitään jos en laske jokaista suu palaa. Lopputulos, ei tule. Paino ei hievahdakaan alaspäin, syön siis selvästi liikaa enkä myöskään liiku tarpeeksi. Turhauttaa todella paljon, kun olen tällanen saamaton laiska paska, mutta onneksi löytyy ässä vielä hihasta (käytetty tosin jo kertaalleen) mutta jos se on todettu toimivaksi keinoksi, niin miksi en jatkaisi sitten sillä tyylillä. Kyllähän se taas puulta maistuu eikä yhtään kiinnostaisi alkaa punnitsemaan (siis voi paska!!) jokaista suupalaa ja pohtimaan töissä "hmm.. paljonkohan tämä vitun peruna painaa" mutta täytyy nyt vaan nähdä se hyöty mikä siitä tulee vaivan palkaksi. Itseäni vartenhan sen teen, joten kyllä se sinänsä on kannattavaa, kai..

Odotan jo innolla taas sitä, että vaaka alkaa näyttämään parempia lukemia ja pääsen taas vauhtiin tässä touhussa. Pääsinhän tällä tyylillä eteenpäin keväälläkin, joten miksi ei onnistuisi nytkin? Ja se hyvä fiilis minkä saan, kun päivän päätteeksi kalorimäärät näyttää about 1600kcal ja vois tyytyväisenä hymyillä, kun päivän ruoat koostuvat hyvistä seteistä eikä mistään pizzoista tms.

Hurjaa vakuuttelua ja uudelleen motivoitumista siis täällä suunnalla :D