Millaista on olla lihava?

Napsin tuossa itsestäni kuvia peilin avulla ja siinä itseäni katsellessa aloin miettimään, että kyllä nämä kilot ovat vaikuttaneet minuun loppujen lopuksi aika paljon. Päätinkin listata niitä asioita, miten ylipaino on vaikuttanut minun elämääni ja ajatusmaailmaani. Ilman kaunisteluja!

1. Alemmuuskompleksi

• Etenkin mielestäni kauniit ihmiset saavat minut tuntemaan itseni automaattisesti huonommaksi. Arvostan itsessäni hyvää huumorintajua, sitä että olen hankkinut itselleni mieleisen ammatin ja hyvää elämänasennetta, mutta se ei yksin riitä. Ulkonäkö merkitsee minulle myös paljon, vaikken sitä haluakkaan myöntää. Miksi haluaisinkaan, koska en näytä siltä että ulkonäöllä olisi minulle mitään merkitystä? Jos välittäisin ulkonäöstäni, en näyttäisi siltä miltä nyt näytän.

2. Joutuu miettimään, missä asennossa seisoo, miten liikkuu jne.

• Kuullostaa tyhmältä, mutta näin se on! Silloin kun tuntee itsensä epävarmaksi, tiedostaa erittäin tarkasti omat "epäkohtansa". Jos maahan esimerkiksi putoaa jotain, niin väkisinkin miettii, miten lähden sitä sieltä kumartelemaan näyttämättä kömpelöltä.
• Jos istun, ristin jalkojani jotta ne näyttäisivät kapeammilta.
• Olen missä asennossa tahansa, vedän vatsaani sisään. Oikeasti, aina. Silloin kun olen kotona yksin, niin silloin en (kai?) vedä vatsaa sisään. Muutoin, AINA.

3. Vaatteiden ostaminen ei ole aina niin super kivaa

• Shoppailu voi olla myös kamalaa. Minulle housujen osto on juuri tätä. Ei ehkä enää nykyään, koska vaatetyylini on muokkautunut ja nykyään löydän helpommin itselleni mieleisiä vaatteita kuin ennen. Olen myös löytänyt kauppoja, mistä löydän itselleni mieleisiä housuja. Silloin, kun housujen koko huitelee 42-44, ei todellakaan ole ihan sama millaiset housut ostaa.
• Jos ostaa paitoja, ne eivät saa olla tosi tiukkoja (ellei tykkää pukeutua makkarankuoreen). Paidoissa on minulla ehdottomasti oltava hihat. Löytyy minulta toki toppejakin, mutta ne ovat alustoppeja. En ikinä käytä hihattomia paitoja, koska en pidä käsivarsistani. T-paidat käyvät ja siitä pidemmällä hihalla varustetut paidat. Siitä päästäänkin seuraavaan ongelmaan, nimittäin juhlavaatteiden osto...
• Sellaiset juhlavaatteet, jotka ovat mielestäni kauniita, eivät löydy minun vaatekaapistani. Ai miksi? No koska kaikista kauniista juhlamekoista puuttuvat hihat. Lisäksi mekko ei saa olla liian löysä vatsan kohdalta (sama koskee myös tunikoita) koska jos vaate on liian löysä, näyttää ihan jättiläiseltä ja suuremmalta, mitä oikeasti edes on. Toisaalta mekko ek saa olla liian ihoa myötäilevä ja noh, sitä en jaksa edes perustella :D
• Rintsikat aiheuttavat päänvaivaa, koska ne tekevät helposti selästä ruman näköisen. Ei lisättävää.
• Oikean koon löytäminen on välillä mahdottomuus. Joskus XL-koko on liian pieni ja toisinaan M-koko on sopiva. Joihinkin vaateliikkeisiin ei huvita edes mennä kun tietäö jo valmiiksi, ettei sieltä löyty omalle vartalolle sopivia vaatteita.
• ....ja kun sitten on pukenut ne vaatteet päälle, niin itse huomaan ainakin aina istumaan käydessäni nykiväni paitaa vatsan kohdalta, jottei makkarat näy. Todella mahtavaa :D

4. Harrastaminen

• Rakastan uintia, mutta en halua harrastaa sitä. Julkiset uimahallit ovat minulle painajainen, enkä halua näyttäytyä uikkarissa/bikiinissä. Rantalomat, kylpylämatkat, kesällä hiekkarannat ja talvisin uimahallit olisivat ihania, mutta uimapukuongelma ei tee näistä reissuista mieleisiä.
• Ryhmäliikunta tunnit on kivoja esim. Bodypump, mutta huippukunnossa olevien kanssa ähkiminen ei ole mieltä ylentävä kokemus.
• Kävely/hölkkälenkeillä tarjoat jokaiselle kokeneemmalle juoksijalle voitokkaan fiiliksen, kun hän painelee kevyttä hölkkää ohitse, kun itse puuskuttaa omasta mielestä todella hyvää juoksuvauhtia.

5. Muut huomaa

• Silloin kun on lihonnut, ei riitä että itse tiedät sen. Lihominen ärsyttää ja saa olon tuntumaan paskalta eikä asiaa auta tietoisuus siitä, että muutkin huomaavat sen. Etenkin ne, joita et ole nähnyt pitkään aikaan. Miten toi on päästänyt itsensä tuohon kuntoon-ilme on hienoa vastaanottaa :)

6. Sosiaalinen elämä

• Suurin osa ystävistä on normaalipainoisia, joten en koe miellyttäväksi keskustella heidän kanssaan paino-ongelmistani. Toisaalta ystäväni ovat niin hienovaraisia, etteivät he asiasta kyselekkään. Onneksi löytyy myös niitä ystäviä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa ja heidän kanssaan koen pystyväni avoimesti puhumaan laihduttamisesta.
• Kameralla on ihana ikuistaa yhteisiä hetkiä, mutta meikäläiselle nämä hetket eivät ole niin kivoja. Onnistunutta kuvaa saa metsästää ja aina kuvan oton jälkeen vain kauhulla odottaa, kuinka epäonnistunut (lue: totuudenmukainen) kuva sieltä oikein tuli. Valokuvat kertovat ikävän totuuden siitä, miltä oikeasti näyttää.

Siinä muutama asia, mitä mieleeni juolahti. Aika karua eikö? Kun noita kohtia lukee niin tulee sellainen fiilis, että itsetunto olisi täysin nollassa? Ja luulisi, että jos asiat ovat tuolta osin noin huonosti, niin asialle olisi tehnyt jo aikoja sitten jotakin? Pystyykö kukaan samaistumaan? :D