Eka kuukausivuodatus

Ajattelin kirjoittaa koostetta ekasta kuukaudesta. Jotenkin tuntuu sairaan hyvältä, että olen edelleen tosi motivoitunut tästä. Usein leikki on tyssännyt jo toisen viikon jälkeen. Takana on nyt siis neljä viikkoa, ja painoa on pudonnut yhteensä -3,7kg ekan kuukauden aikana. En oikein osaa sanoa, mitä olen mieltä tuosta tuloksesta. Toisaalta tuntuu vähältä, että en ole pudottanut edes viittä kiloa (mikä olisi ihan varmasti onnistunut liikunnan avulla [toisaalta silloin olisin myös syönyt varmasti enemmän, joten on sittenkään tiedä?] mutta aineenvaihdunta olisi ainakin parantunut ja lihaskunto jne jne olisi myös paremmat ja kroppakin alkaisi muuttumaan paremman malliseksi + kiinteytyisi) MUTTA toisaalta olen ollut joka viikko tyytyväinen pudotettuun painoon. Aika ristiriitaista siis. Olen laskenut kaloreita ja miettinyt syömisiäni niiden mukaan. Ja paino on tippunut sen mukaisesti, mitkä ovat olleet kalorivajeetkin (aika sattumaa). Viikoittainen tulos on siis ollut hyvä, mutta kuukausisaldo ei kuullostakkaan niin hyvältä.

Veikkaan, että pudonneen painon määrä tuntuu siksi pieneltä, koska olen aina ennen ajatellut, että painon pitää pudota nopeasti ja tehokkaasti. Oon eläny sellasessa ajatuksessa, että kuukaudessa pitäisi lähteä ainakin tyyliin 7kg. Ehkä alan pikkuhiljaa oppia sen, että sellainen tahti vaatisi paljon enemmän vaivannäköä. Puolen kilon viikkotahdilla olen huhtikuussa 9kg kevyempi (jolloin siis pitäisi saada se prätkäkortti) eli silloin vaaka näyttäisi n. 75kg. Ja heinäkuussa pitäisi painaa vähän alle 70kg. Toki jossain vaiheessa painon putoaminen hidastuu ja tulee viikkoja, jolloin paino jumittaa. Yääh. Tuntuu jotenkin kauheen pitkältä prosessilta :D En oikeasti yhtään ihmettele, että kaikki ihmiset eivät ikinä pääse niihin tuloksiin, joihin alunperin haluaisivat. Olen ollut itse samanlainen. Ei auta, että laihduttamista miettii aina välillä, vaan joka päivä täytyy pitää mielessä se, mitä on tekemässä ja mihin on tähtäämässä. Toki on päiviä, jolloin syö enemmän joko "luvan kanssa" tai ilman. Viikossa on kuitenkin vain 7 päivää, ja jos niistä herkuttelee useampina, ei lopputuloskaan voi olla päätä huimaava. Jokainen päivä muodostaa kokonaisuuden, kuinka paljon painoa putoaa. Jos homma kusee aina vaan useammin ja useammin, se alkaa näkyä aina vain heikompana tuloksena.

On se kyllä loppujen lopuksi aivan hemmetin työlästä, ja itsekuria pitää vaan löytyä :D En kyllä pääse sen yli enkä ympäri, että haluaisin saada painon putoamaan nopeammin kun tämä nykyinen tahti.. Ärsyttävintä on kun tiedän tasan tarkkaan, millä keinolla se olisi mahdollista. Välillä tekisi toisaalta mieli aloittaa taas ne hiton Fitfarmin ruokavaliot mutta pelkään, että sitten tämä leikki ainakin loppuu liian aikaisin huonoin seurauksin.. Keskiviikkona Jutta ja puolen vuoden superdieettiä katsellessani juttelin mieheni kanssa, että ei perkele musta ei kyllä olisi vielä tässä hetkessä lähtemään aamulla anivarhain juoksulenkille. Ei siis kertakaikkiaan onnistuisi :D Ja jos se tuntuu jo nyt siltä, että niskavillat nousee pystyyn, niin ehkä en aloita sitä motivaation tappamista vaan pysyn tiellä, jolla pystyn kulkemaan. Jos homma alkaa muuttumaan liian kituuttamiseksi niin tiedän, etten sellaista jaksa pidemmän päälle. Ja tunnustan että kadehdin niitä ihmisiä (tai ehkä enemmänkin ihailen), jotka pystyvät vetämään tiukalla linjalla aina vaan.

Olen kyllä kehittynyt itsekurissa ihan huomattavasti. Olen parina iltana mennyt nukkumaan, vaikka mieli olisi tehnyt syödä jotain. Olen ollut silloin jopa hieman nälissäni, mutten ole sortunut iltasyömiseen. Olen myös tajunnut ekan kuukauden aikana, kuinka paljon herkuissa on kaloreita ja kuinka nopeasti kalorimäärät nousevat jos herkuttelee paljon! Mulle on kehittynyt myös uusia, aivan hemmetin noloja tapoja näin laihduttamisen myötä:

• Ekanakin se, että mieheni herkutellessa käyn usein katselemassa mitä hän popsii suuhunsa.
• Saatan todeta esimerkiksi, kuinka paljon kyseisessä ruuassa on kaloreita.
• Ihmettelen myös huuli pyöreänä aina, kun hän hakee vielä lisää sitä epäterveellistä ruokaa.
• Naureskelen ja totean, kuinka paljon hän on syönyt.
• Lisäksi myös luennoin epäterveellisen ruuan haitoista ja siitä, kuinka usein hän niitä syö.
• Olen myös varoitellut häntä siitä, että joskus hänkään ei voi syödä tuohon tyyliin lihomatta.
• Ja kaikista omituisen juttu: Olen haistellut hänen karkkejaan, kun en ole voinut niitä maistaa!!

Olen siis nopeaa tahtia muuttumassa aivan sekopäiseksi etenkin niinä päivinä, kun mieleni olisi tehnyt jotain herkkua mutta en ole antanut itselleni lupaa syödä sitä. En olisi ikinä uskonut, että oikeasti haistelen jotain karkkeja.... O.O

Sitten vielä yksi aivan epätodellinen asia. Olen nimittäin huomannut, että mua jopa hieman "pelottaa" se, että laihtuisin. Okei pelko on sanana hieman väärä, mutta kuitenkin. Olen miettinyt pääni puhki ja pohtinut, mistä se tunne oikein johtuu????!!! Olenhan aina halunnut laihtua ja painaa normaalin verran. Tätä asiaa pohtiessani olen alkanut ymmärtää, että tämä niin sanottu "pelkoni" johtuu ehkä siitä, koska olen ollut niin kauan ylipainoinen enkä tiedä, mitä laihtumisen myötä tapahtuu. Olen rakentanut identiteettini sen ympärille, että olen lihava. Mitä sitten tapahtuu, kun olenkin hoikempi? En olisi enää se pullukka, mitä koen olleeni jo monen monta vuotta. En ole ikinä nauttinut pätkääkään siitä, että olen ollut ylipainoinen, joten siksi tämä on hiukan outoa.. Toisaalta voisiko se olla ihan normaalia, että iso muutos tuntuu jotenkin vieraalta ja jännittävältä? Ehkä.. Odotan myös samaan aikaan innolla sitä, että tulen joskus olemaan normaaleissa mitoissa. Mietin myös välillä sitä, miltä tulen sitten näyttämään, kun olen normaalipainoinen. Se on todella hassu ajatus, en osaa yhtään kuvitella, miltä sitten näyttäisin :D Sekin jännittää, että miltä näytän sitten muiden silmissä, niiden ketkä ovat minut nähneet/tunteneet ja niiden, jotka eivät tiedä painohistoriastani. En kuitenkaan anna tämän "pelon" häiritä projektiani joten siitä ei ole pelkoa :D

Onko kellään muulla ollut vastaavanlaisia fiiliksiä?