Itsekäs vai itseään arvostava?

Aloin pohtimaan viimeistä vuotta elämässäni ja olen alkanut huomaamaan, että jotain on selvästi muuttunut. Mutta miten ja mistä johtuen?

Kerron hiukan taustaa minusta. Olen aiemmin kokenut itseni usein tiettyjen ihmisten seurassa jollain tapaa huonommaksi. En ole osannut arvostaa itseäni näiden ihmisten seurassa. Heidän seurassaan en ole pystynyt olemaan oma itseni, ja käytökseni on muuttunut epävarmaksi ja oloni on ollut kömpelö. Ero on selvä siihen verrattuna millainen olen silloin, kun ympärilläni on sellaisia ihmisiä, jotka mielestäni hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen ja pitävät minua hyvänä tyyppinä.

Millainen sitten olen hyvien ystävien seurassa? Olen oikeastaan se porukan hauskuuttaja mutta myös järjen ääni. Toisinaan lähden helposti mukaan hölmöihin juttuihin ja jälkeen päin ihmettelen, että voi luoja mitä tuli taas tehtyä. Heitän yleensä todella paskaa läppää ja iloitsen siitä, jos saan ihmiset nauramaan. Olen usein hyvällä tuulella ja koen olevani ystävällinen. Huomaan, että hymyilen ihmisille hyväksyvästi enkä ole töykeä. Uusien tuttavuuksien kanssa en ole yhtä vapautunut vaan saatan tunnustella hiukan aluksi, millainen toinen on ja ollaanko samalla aaltopituudella. Toisaalta olen myös se kuka kuuntelee, pohtii asioita mielellään syvällisesti ja on valmis etsimään ratkaisuja erinäisiin asioihin. En kuitenkaan ole mikään pelastaja joka uhrautuu kaikkien vuoksi keinolla millä hyvänsä tai omalla kustannuksella. Arvostan itsenäisyyttä ja sitä, että otetaan toiset huomioon. En voi sietää sitä, jos puhutaan toisen päälle eikä kuunnella toista loppuun. En myöskään ymmärrä sitä, jos ihminen ei pysty asettumaan toisen asemaan vaan pyrkii aina tavoittelemaan omaa etuaan. Pyrin siihen, että asioista voisi puhua suoraan ja olen siinä mielessä yksioikoinen, turha draama ja asioiden pyörittely on turhaa jos asiat voidaan hoitaa yksinkertaisemmin.

Sitten minussa on myös toisenlainen puoli. Sellainen, joka ei osaa puolustaa itseään tai sano takaisin tilanteissa, joissa pitäisi olla toisen kanssa eri mieltä. Epävarma, joku miettii jatkuvasti sitä, kuinka tyhmältä varmasti näytän, onkohan paitani huonosti, näytän varmasti ulkopuoliselta. Tunnen oloni epämukavaksi enkä todellakaan vitsaile normaaliin tapaan vaan olen paljon hiljaisempi. Luen toisten ilmeitä ja löydän ihmisistä merkkejä siitä, etteihän he ole kiinnostuneita minusta. Ja kun tuntee olonsa tuollaiseksi, en todellakaan koe olevani helposti lähestyttävä.

Kun omaa käytöstään "joutuu" muuttamaan niin radikaalisti niin alkaa jossain vaiheessa väkisinkin miettimään, Mikä järki tässä on??

Monen vuoden ja monen mutkan jälkeen päätin katkaista tämän kierteen. Se vaati muun muassa yhden pitkäaikaisen kaverisuhteen päättymistä. Aluksi tätä oli vaikea käsitellä ja jouduin usein miettimään, miten minun pitäisi toimia. Pitäisikö minun kuitenkin yrittää sopia riita vai antaa vain yksinkertaisesti asian olla? Koin lopulta asian siten, etten pysty enää välejä pelastamaan, enkä toisaalta enää halunnutkaan.

Tämän ihmisen kanssa koin, että jouduin olemaa jatkuvasti varuillani niin tekemisieni kuin sanomisieni suhteen. Jatkuva epävarmuus siitä, milloin taas suututan toisen ja joudun pyytelemään anteeksi asioita, joita en kokenut syykseni. Jos yritin kertoa joskus sen, mitä minulle kuuluu, en saanut vastakaikua vaan puheenaiheen vaihdoksen toisen omiin asioihin. Tuntui, kuin toista ei olisi kiinnostanut pätkääkään, miten minulla menee tai mitä minä ajattelen.

Lopulta aloin pikku hiljaa hyväksymään tämän menetyksen. Aloin huomaamaan, että minun on jopa parempi olla ilman tätä ihmistä. Taakka oli vierähtänyt pois harteiltani kun huomasin, ettei minun tarvitse enää jatkuvasti miettiä, kelpaanko tällaisena vai en.

Helpotuksen tunne oli suunnaton. Aloin miettimään asioita, mitkä ovat elämässä oikeasti tärkeitä ja minkä eteen kannattaa tehdä töitä. Mitkä asiat taas ovat niitä, mitkä vaan kuluttavat ja rasittavat. Sain huomata, ettei sellaisia asioita kannata ylläpitää, vaan niistä pitää opetella luopumaan.

Ystävyyssuhteet eivät ole ikuisia. Mitä järkeä on viettää aikaa ihmisen kanssa, kenen kanssa ei ole hyvä olla ja ystävyyssuhteen ylläpito vaatii liikaa voimia. Eikö aikuisena voi itse päättää, kenen kanssa on tekemisissä (lukuunottamatta esim. työkavereita jne.). Ystävyys pelkästä velvollisuuden tunteesta on hullu ajatus, mikä ei mielestäni vastaa siihen, mitä ystävyydellä ylipäätään tarkoitetaan ja tavoitellaan.


Mikä sitten on muuttunut? Olen ymmärtänyt sen, että olen muuttunut enkä ole sama ihmisen kuin kymmenen vuotta sitten. Myös toiset ovat muuttuneet ja menneet omissa elämissään eteenpäin. Ihmisten muuttuessa ei välttämättä ole enää yhdistäviä tekijöitä ja ystävyys voi hiipua. Sen kanssa oppii elämään, ajan kanssa. Olen käyttänyt aivan liikaa aikaa murehtimalla sitä, kuinka saisin jotkut ystävyyssuhteet kestämään. Mutta eihän minun tarvitse. Viime vuosien varrella olen itsekin tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa minulla on yhdistäviä tekijöitä ja olemme samalla aaltopituudella. Totuus kuulostaa karulta, mutta on paljon helpompi luopua jostain vanhasta jos tilalle on jotain uutta mielekästä. Pätee ehdottomasti myös kaverisuhteissa.

Tällä hetkellä koen helpotusta siitä, etten enää stressaa niin paljon turhista asioista. Ajattelen enemmän siten että asioihin joihin pystyy ja on tarvetta vaikuttaa, niin niiden eteen kannattaa tehdä töitä. Jos jokin asia ei toimi, muuta se. Jos et halua kahvitella jonkun kanssa, niin älä sitten kahvittele. Pidä enemmän yhteyttä niihin ihmisiin, joiden seurassa oikeasti viihdyt. Tee sellaisia asioita, joista nautit. Älä odota jotain mikä tapahtuu vuoden päästä vaan nauti tästä päivästä. Elä siis enemmän hetkessä. Toki on hyvä tehdä itselleen tavoitteita, joiden eteen kannattaa tehdä töitä. Älä välitä muiden mielipiteistä vaan tee juuri siten miten itse haluat (okei perus käytöstavat huomioiden). Jos joku kritisoi tekemisiäsi tai ei ymmärrä sinua, älä lannistu. Äläkkä missään tapauksessa anna toisten ihmisten mielipiteiden vaikuttaa tekemisiisi. Jos jonkun mielestä on naurettavaa treenata hullun lailla tai vaikka kytätä syömisiä, niin So What, sulla on oma tavoite ja tiedät miksi teet sen. Toisen ei tarvitse ymmärtääkään.

Ja kun vihdoin huomaa päässeensä vanhoista kahleista irti, voi alkaa keskittyä tulevaan. Uusiin ihmisiin tutustuessa voit olla oma itsesi, he eivät tiedä millainen olet joskus aikaisemmin ollut.


En olisi vielä vuosi sitten uskonut, miten paljon asiat tulevat vuoden aikana muuttumaan. Mikä parasta, muutokset ovat olleet loppujen lopuksi todella hyviä. Olen oppinut hyväksymään, että asiat muuttuvat ja niin sen pitää ollakin. Viimeinen puolivuotinen on ollut ehdottoman merkittävässä roolissa. Painonpudotuksen myötä olen alkanut uskoa itseeni. Nykyisin olen paljon itsevarmempi ja huomaan päivä päivältä, ettei minun tarvitse miettiä ulkonäköäni negatiivisessa mielessä. Nykyään asiahan on niin, että peiliin katsoessa hymyilen ja katson että "Jee oon todellakin laihtunut!!!!". Laihtumisen myötä olen huomannut sen, että tämän projektin painopiste ei ollut todellakaan se vaa'an lukema, vaan palkinto tulee jostain aivan muusta :)